Pakkaspäivän lämmittäjä

Kipakassa pakkasessa passaa köpsiä minimittaisessa mekossa, kunhan verhoaa koipensa 70 denierin sukkahousuihin (kertaa kaksi) ja lämpimään, liki kuumottavaan villapaitaan. Tiger of Swedenin alennusmyynnistä löytämäni neule on ehkäpä lämpimintä sorttia ever. Vaikka pakkanen puhisi minkä kerkisi, hipiäni puski pikemminkin hiksua.

Harmaa, hiukan mudasta muistuttava villapaita on lepakkohihoineen ja taskuineen rento. Materiaalinsa ansiosta se sopii tarvittaessa myös tärkeämpään toviin: voisin kuvitella talsivani tällaisessa vaikkapa työhaastatteluun taikka vastaavaan.

Ja jaloissani pönöttävät Vagabondin Karazit. Tätä nykyä koko tavalla useasti...

Jäähyväiset Jennylle

Hyvällä tavalla huvitusta herättävistä kuoseistaan ja taiten leikatuista vaatekipaleistaan tunnettu Jenny Hellström (Ruotsista, naturligtvis) laittoi pillinsä pussiin viime syksynä. Sääli.

Tampereen Spirit Storessa on silti vielä jokusia Jennyjä. Mustaa kynähametta olen himoinnut viime keväästä saakka (saattaisi olla korkea aika käväistä hakemassa se...), mutta tämä uupelinpuupeli pompahti eteeni viikko pari sitten sattumalta ja päätyi kassan kautta kotosalle - sovittamatta (ja armottomalla alennusprosentilla).

Pusero on a) vaalea!!! ja b) söpö. Kumpainenkin adjektiiveja, jotka eivät tavallisesti sovi vaatekaappiini. Mutta tämäpä sopii. Rrrakastuin puseron väljään malliin ja siinä seikkaileviin pieniin, punaisiin ja pulloposkisiin lintuhin. Justiinsa sellaisiin, joita seuraavaksi tatuoitan itseeni ja isosti. Ensi kuussa on toisen olkavarren vuoro. Onhan siitä edellisestä jo yli kaksi vuotta aikaa...

Tulevat pukeutumisvinkit tästä

Kipaisin tänään Akateemisessa kirjakaupassa. Verkkokalvoni rekisteröivät alta aikayksikön tämän:

Viime lokakuussa ilmestynyt Angela Buttolphin Kate Moss Style on inspiroivia asuja täysi. Moss-ihasteluni suksi seuraavalle tasolle – mikäli moinen on edes mahdollista. Tyyppihän on täydellinen!

Vagabondin SS09...

... ei äkkiseltään selailtuna yllä Biancon tasolle, mutta Vagabond onkin tavallisesti tuottanut kiehtovampia talvikenkiä.

Keväisestä kokoelmasta koettaisin mieluusti näitä, sillä mustat korolla koristetut nilkkurit tulisivat tarpeeseen. Näillä kai askeltaisi ensi syksynäkin.

Mutta mene ja tiedä, ehkäpä jotkin alenilkkurit köpsivät katseeni ulottuville vielä kuluvan kevään aikana (jos jaksaisin lähteä kaupungille...).

Säilytin seinälle

Sisustussuosikkini pinkovat silmilleni pääosin vuosikymmenten takaa, kuten tämä Dorothee Beckerin vuonna 1969 suunnittelema Uten.Silo-säilytin. Suuntaisin setelini mieluummin tähän eteiseemme passeliin esineeseen kuin perkeleellisiin mätkyihin.

Martens-ballerinat

Olen käyttänyt viimeiset kolme kesää El Naturalista -ballerinojani, vaikka lattialla lojuu jokusia muitakin – kauniita kaikin puolin, persoonallisiakin, mutta käyttömukavuudeltaan totaalisen toista luokkaa kuin El Naturalistat.

Mutta kas – mitäpä se netti sinkosi silmilleni: Dr. Martensin Cirrus Christinat, eittämättä kilometrien köpsimistä kestävät ballerinat, sopivasti sirot, vaikkakin potralla pohjalla varustetut. Kaipa se on kalpittava taasen Hard Beatiin... Ihan vain sovittamaan.

Hentoa Hopea

Hopen SS09 sisältää yhden jos toisenkin tahtoisin-kategoriaan kuuluvan vaatekipaleen, esimerkiksi tämän puuvillasta ja pellavasta valmistetun ohukaisen neuletakin. Meikäläinen on kehittänyt kohtuuttoman neulekuumeen: katselen vain villapaitoja ja -takkeja... Pitäisi kaiketi kohdentaa katseensa kesään ja t-paitoihin, mutta kun ei kykene, ei.

Kevät kotiin

Vaikka Helsinki pieksee Tampereen sisustustarjonnan mennen ja tullen, kotoisassa kaupungissamme on yksi ylitse muiden – niiden pääkaupunkiputiikkienkin. Syyskesästä saakka persoonallisella otteellaan onnellistuttanut (kyllä, siellä käynti tekee ihmisestä onnellisen!) Design Boulevard kiilasi sekunnissa suosikkeihini.

Olen hankkinut sieltä valaisimen ja jokusia valokuvakehyksiä mutta seuraavasti suuntaan katsastamaan Hayn Pinocchio-mattoa. Ja hei, se on värikäs! Nepalissa valmistetun villamaton pallukat ovat yksitellen huovutettuja, sitten ne ovat päätyneet naruun - helminauhan tapaan. Palan halusta koettaa, miltä pallot tuntuvat päkiöiden alla!

Jokin tässä Cube Clockissakin kiehtoo...

Kuvat: Design Boulevard

Uudessa ToS-takissa

Nyssekin sitten sitten saapui, Tiger of Swedeniltä tilaamani villatakki, johon on perkule vieköön sotkettu sitä Anun ja Sugar Kanen sättimää akryyliä. Ja syystähän kaksikko tekokuitua karsastaa: ei ole aidon villan voittanutta. Otan vinkeistä vastaisuudessa vaarin.

Villatakki oli tänään ensi kerran ylläni. Jag älskar den. Se on särmikäs, laadukkaasti laskeutuva ja jujukas: trumpettihihat ja taskut kruunaavat kokonaisuuden, harmaasta puhumattakaan. Voisin kuvitella, että takki palvelee meikäläistä vielä vuosien kuluttua.

Sitä oppia olen viime aikoina koettanut noudattaa ostamalla tuotteita, jotka totta maar kestävät kahta sesonkia kauemmas. Kaikenlaisia vermeitä olen mäkin vuosien varrella hankkinut, sellaisia, jotka menettävät kuosinsa muutamissa pesuissa. Sellaisia repaleita eivät kelpuuta kuin kaatopaikat, mikä rassaa mieltäni. Kierrätettävyys ennen kaikkea. Mun suosikkivaatteeni on ainakin 30 vuotta vanha nahkatakki. Ties vaikka tuo tyttömme tuumaisi joskus samanmoisesti jostakin mun vaatekipaleestani.

Arpaonni suosi...

... Silvaraa!

Kiitän ja kumarran kaikkia osallistujia. Onnettarena toimi totaalisen lukutaidoton ja vilunkipeliin kykenemätön kaljupietu, jonka harvat haivenet tosin kielivät kiharoista.

Palkinnot matkaavat Silvaran pakeille ensi tilassa.

Pitkät prätkäsaappaat

Koska prätkäsaapaskuumotukseni äityi kolossaaliseksi, kävin tuumasta toimeen. Kyttäsin pitkällä varrella varustettuja Karazeja Vagabondin verkkokaupasta mutta enpä sieltä kokoani löytänyt. Lähetin puljulle sähköpostiakin, mutta eivätpä osanneet tyypit kertoa, tulisiko kokoani enää kauppaan. Tampereeltahan niitä oli turha hakea... Tai hain, mutta tuloksetta.

Tartuinkin tavoistani poiketen puhelimeen (vihaan puhelinta) ja soitin Helsinkiin. Kampista löytyivät yhdet 36:t, jotka matkasivat parissa päivässä postiennakolla Manseen. Olen tallustanut niillä torstaista pitäen koko tavalla tyytyväisenä. Justiinsa passelit saappaat, oijoi! Ja justiinsa passeli palvelu, sanon mä!

Jotakin muuta kuin mustaa

Jostakin itsellenikin vieraasta syystä katsastelen juhlavaatetusta sillä silmällä, vaikka veljeni häät ovat vasta kesäkuussa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että kiinnostuin omasta parin kesän takaisesta häämekostani vasta vajaat pari kuukautta ennen h-hetkeä. En ole suunnittelijatyyppiä enkä totisesti tapaa pohtia elämääni etukäteen. En jaksa.

Allessandro Dell'Acquan kevätmallistoon kuuluvat mekot muistuttavat kepeydessään alusvaatteita, mutta ovat piru vie kauniita. Ja minkä vuoksi juhlamekon kanssa pitäisi pirskelöidä vain korkkareissa? Saappaat tuovat kokonaisuuteen särmää, neuletakki samaten. Eikä muuten näytä tuo mutakaan pahalta, sitähän voisi vaihteeksi ajatella jotakin muuta kuin mustaa...

Kuva: Style.com

Dieselin Maticit matkaavat meille

Toiveeni Dieselin Maticeista käynee toteen, sillä pääsin sovittamaan niitä Spiritissä. Saakeli sentään, mitkä byysat! Vyötärö on miltei säädyttömän matala, mutta aikomukseni ei ole käyttää farmareita napapaidan kera. Uskokaa pois, niitä näkee yhä - viimeksi spottasin sellaiset lauantaina.

Lahkeet ovat passelisti pillit. Muhun ne vetoavat vieläkin, vaikka bootcutit tekevät taasen tuloaan. Olen käyttänyt kepeästi lahkeita kohden leviäviä farkkuja liikaa teinivuosistani lähtien. Silti - vannomatta paras. En käy väittämään, ettenkö enää moisia kinttuihini kiskoisi. Vedän varmasti.

Spiritin Maticeissa ei ollut mitään vikaa, mutta jäin silti odottelemaan seuraavaa kauppaan saapuvaa pesua, hitusen tummempaa, näiden kuvien kaltaista. Oijoi, kunpa ne tulisivat kohta, ne täydelliset farmarit.

Autuus Australiasta

Tänään ne sitten saapuivat, kengänklonkkerot Australiasta.

Omistin jokunen vuosi sitten sellaiset höttöversiot, jotka painuivat viikon kävelyn jäljiltä linttaan, mikä oli varsin merkillistä, koska mä en astu linttaan... Hmm.

Uggeista ollaan mieltä jos toistakin. Mä pidän klonkkeroita söpöinä, mutta kaiken yläpuolelle kohoaa kalsajalkaisen mielestä kenkien lempeä lämpö. Harkitsen sellaisten sisätohveleiden tilaamista.

Himailua harmaissa villasukissa

Freelancerin työssä on yksi puoli ylitse muiden: työhuoneelle ei ole pakko talsia. Jättäydyin ensi kerran kotosalle tänään, koska tähdellistä tekemistä ei oikeastaan ole (tai totta maar olisi, mutta deadlinet eivät huomenna hipiääni hiosta).

Olen möllöttänyt päivän yltä päältä American Apparellissa ja Nalle-langassa. Ei talvista tovia ilman villasukkia – ajattelin tosin pykätä semmoiset puuvillaiset kesäksikin. Kaulaani kiedoin vanhan kunnon palestiinahuivin. Meikäläiselle se edustaa jotakin muuta kuin teineilyä: kafiya on poliittinen kannanottoni ja piste. Pidän sitä kaiken kukkuraksi kauniinakin (ja käytän sitä myös muuten kuin yksin kotona, heh).

Pipaa pukkaa

Kohtuuttomasta kahvinkittaamisesta huolimatta en ole herännyt tänään. Olin toki töissä, mutta iltapäivästä pitäen olen pötköttänyt kotona collegehousuissa. Kuvattaviksi asti näistä ei ole, heh.

Olenkin keskittynyt kutomiseen: pykään pipaa – taas kerran. Nyt täysin tavallista, sen kuin suoltaa sileää. Sormeni on puikon painamisesta arka. (Eivätkä puuhani voisi vähempää kiehtoa koiravanhustamme.)

Habitatia hiplailisin oikeastikin...

... enkä vain virtuaalisesti läppärini ääreltä.

Olen käynyt Helsingin Habitat-osastolla vain kerran, silloinkin kohtalaisessa kiireessä. Äkisti suoritettu silmäys kerkisi kuitenkin vakuuttamaan: kotiuttaisin kalusteita, jos omaisin pätäkän päälle neliöitä. Kummatkin ovat toistaiseksi kortilla, vaikka vaatekaappini on viime päivinä sapuskaa saanutkin... En tiedä, miksi seuravaa mielenhäiriötä kutsutaan, mutta mikäli massivarantomme on vähänlainen, kaivelen luottokorttini jostakin jemmasta ja ostan vaatteita. Kaistapäistä, tiedän... Mutta yksi kaistapäisyyden muoto passaa kyllä vikalistani jatkoksi.

Mutta Habitatiin. Rakastuin tammiseen Rockeriin, mustalla nahalla kuorrutettuun, vaikka eipä tuossa violetissakaan vikaa ole...

Sisustuslehtien sivuilla köllötellyt Flap-kello passaisi sekin pirtaani. Sitten joskus.

Kuvat: Habitat

EDIT: Louekarin Ki(r)ppis

Pidän Marimekosta, vaikka kotonamme tuotteita ei laukkuja lukuun ottamatta oikeastaan ole. En osaa sanoa syytä, minimalismini kaiketi. Taikka printtikammoni. Kyllästyn kaikkeen muuhun kuin yksivärisyyteen - jos en oitis, niin kotvassa kuitenkin. Ja Marimekko maksaa liiaksi vain kaapissa säilöttäväksi. No, Fokus-kuosia voisin suosia vaikkapa sohvatyynyissä, patalapuissa sun muissa... Ja Maija Louekarin uutta Kippistä! 

Kuosi muistuttaa meikäläistä Finellin emaliastioista, sellaisista, joita mummulassammekin on. Kippis-tarjottimen kelpuuttaisin keittiöömme, ehkäpä verhonkipaleenkin... Plus patalapun ja keittiöpyyhkeen.

Edit 20.1.: En osaa ikävuosistani huolimatta lukea. Tämä mikään Kirppis-kuosi ole... Oikea nimi on KIPPIS. Hyvä, Spots. Eläköön lukutaito.

Sunnuntainen arvonta

Koska neulonta jos jokin on viileetä, myös maailmantähtösten mielestä, pykään täten Musta tuntuu -blogin ensimmäisen arvonnan. 

Tämän tammikuisen pakkasillan kunniaksi (olin jäätyä kusettaessani koiraani kumisaappaissa – Uggit ovat vasta matkalla) kysäisen teiltä, miten löysitte blogini pariin. Entäpä tahtoisitteko lukea enempi jostakin kirjaamastani aiheesta vai ovatko teemat kutakuinkin tasapainossa?

Palkintopaketti sisältää Wenlan Chian kirjoittaman Isot puikot, paksu lanka -kirjan plus Paola Suhosen suunnitteleman Bambi-heijastimen. Ties vaikka teos kannustaisi kilkuttelemaan puikkoja!

Vastausaikaa on viikko, suoritan arvonnan 25.1. kello 12. Siihen mennessä saapuneet kommentit ovat messissä. Ja linkityksestä saa kaksi arpalipuketta. Anonyymit, muistakaa keksiä itsellenne nimimerkki.

Siellähän niitä taas on, Nedaa-neuleita!

Kun viimeksi (jokin päivä kuluvalla viikolla) kävin Tiger of Swedenin verkkokaupassa, Nedaa-neuleet olivat loppu. Slut. Mutta eivätpä ole enää! Voiko turvavaate tuosta enää parantua? Tällaisia paitoja katsellessa tulee ensi kerran vuosiin mieliin aate, että talvi voisi jatkua vielä kuukausikaupalla... 

Kukkasia kaulan ympärille

Näin jokin aika sitten kuvia ranskalaisnaisista, jotka olivat kietoneet kaulaansa sellaisia kukkahuiveja, joita mummuni käytti, kun olin alta kouluikäinen. Koska slaavilaisuus miellyttää meikäläistä muutoinkin (ainakin mustat maatuskat, joita keräilen – Gremlins-hahmojen muassa), huivitarve äityi äärimmilleen.

Äitini ei ole moista huivia omistanut, mummua ei viitsinyt vaivata, joten hupsista vain Huuto.netiin. Sieltähän se kukkia tursuava kaunokainen löytyi – kahdella eurolla. Kunpa nuo kelit kohta sallisivat muun kuin villaisen kaulahuivin käytön.

Pyöristetyt Perry-kaulukset

Vaatekaappini kasvoi tänään paidalla (mieheni sen sijaan kolmella kipaleella), kiitos Hard Beat Clothingin alennuspäivän.

Musta kauluspaita oli kolme neljä vuotta sitten pukeutumiseni peruspilari, mutta viime aikoina en ole semmoista päälleni pukenut. Kauluspaidat eivät koleilla talvikeleillä lämmit, eivätkä ne ole muutoinkaan järin kiehtovilta tuntuneet.

Tänään tuntuivat, eivät ehkäpä vaatepuulla, mutta päällä kyllä. Fred Perryn musta, pyörein kauluksin varustettu linjakas paita passaa hamosen kaveriksi. Englantilaisteema täydentyy Martenseilla. Niitä ei voi kehua kylliksi: voisin jolkotella niillä naapurikunnan puolelle.

Kengät, kadotkaa jo mielestäni...

Sisäinen kapinani kohdistuu itseeni. Vakuuttelin vielä kuukausi sitten, että en osta yksiäkään kenkiä ennen kevättä, mutta haaveeksipa taitaa sekin jäädä. Ehkä. Tarvitsen (tämä on oikea tarve) mustat korolla varustetut nilkkurit. En tosin tiedä, milloin ne ilokseni kalppivat, sillä en ole käynyt kenkäkaupoilla ikuisuuksiin, lukuun ottamatta alkuviikon visiittiä Spirit Storeen (jossa muuten koetin pinkkejä korkokenkiä, joita toden teolla harkitsen - elähdyttäisivät kummasti mustia kolttuja...).

Vagabondin prätkäsaappaita sitä vastoin en tarvitse, mutta mikäli ne löytävät tiensä alelaariin, ostan ne samantien. Vaikka Visalla (jota meillä ei ole). Minttuhan hankki tällaiset jo viime vuoden puolella. Aijai, miten messevästi ne passaisivat tuon alapuolisen Tigerin villatakin kanssa.

Viiden minuutin farkut

Haaveilin viikon päivät sitten farmareista. Koska olen aikoja sitten päättänyt, että en osta farkkuja kuin Esan avustuksella Spirit Storesta, puolijuoksin putiikkiin päivällä. Aikaa oli alta kymmenen minuuttia, mutta kiidin kaupasta kotvan kuluttua byysat kassissani – enkä edes myöhästynyt seuraavasta tapaamisestani.

Himoitsemani Dieselin Maticitkin olivat marssineet mestoille. Sain nekin sovitettavikseni, mutta kiirus oli kova, enkä ehtinyt koettaa kuin yksiä. Onneksi juuri niitä. Ostin elämäni ensimmäiset Tiger of Sweden -farkut, semmoiset Gracet, mustat ja puolella hinnalla. Hinkumani Maticit jäivät koppiin koskemattomina, mutta aion palata mestoille pian.

Piipahdin ostoksestani onnellisena myös ToS:in verkkopuljussa. Trumpettihihainen villatakki kulkisi kesäehtoina messissä, sopisi vallan sievästi farkkujen, valkoisen t-paidan ja balleriinojen pariksi.

Taikka tämmöisten housujen. En muista, milloin byysani ovat viimeksi kivunneet vyötärölle, mutta nyt olisi korkea(n) aika.

Mitäs te tuumitte?

Sattumanvaraisesti Spots

Stazzy muisti meikäläistä haasteella, johon vastaan – työntekoa vältelläkseni – välittömästi.

1. Link to the person who tagged you.

2. Post the rules on your blog.

3. Write six random things about yourself.

4. Tag six people at the end of your post and link to them.

5. Let each person know they've been tagged and leave a comment on their blog.

6. Let the tagger know when your entry is up.

Täältä pesee, sattumanvaraisuuksia kirjoittajasta.

1. Mieheni suussa nimeni taipuu Spot Hindersbyksi. Hindersby on jokin kylä Tammisaaren liepeillä (taikka sillä suunnalla), jonka suomenkielinen nimi on sama kuin entinen sukunimeni. Spot sitä vastoin viittaa pisamiini. En pitänyt niistä lapsena. Nyt pidän.

2. Sain kuusivuotiaana mummultani punaiset nahkakengät. Annoin ne takaisin ja totesin tahtovani mustat.

3. Aloitin eilen ranskan kielen kurssin. Luin ranskaa lukiossa, kirjoitinkin siitä E:n, mutta en ole sitä sen koomin käyttänyt. Jos jaksan käydä koko kurssin, matkaan Pariisiin ja toivon, että kurssikaverini H matkaa muassani.

4. Kengänkokoni on 36. Kumisaappaani ovat kokoa 35.

5. Olen omistanut kolme orkideaa ja tappanut ne kaikki. Tätä nykyä suosin anopinkieliä. Tuollahan ne pönöttävät varsin viheriäisinä, vaikka en ole kastellut niitä ikuisuuksiin.

6. Jos olisin varoissani, ostaisin omenapuisella pihalla varustetun kodin, jossa hoivaisin kodittomia koiria enkä lotkauttaisi korvaanikaan keski-ikäisille, elämäänsä kyllästyneille kotkaleille, jotka viis veisaavat käytöstavoista.

Haastan samaisen sattumanvaraisen urakan pariin ihanan 2h+k-blogin Esban. Tehkääpä taasen hyvin muutkin.

Hopen hääkolttu

Astelin pari kesää sitten avioon mustassa mekossa. Mustassa olen juhlinut sitten veljeni ylioppilasjuhlien (ne olivat kymmenkunta vuotta sitten). Enkä aio väristä poiketa. Se on oikeastaan säästäväisyyskysymyskin: Koska kalaaseja on koko tavalla harvakseltaan, ostan mieluiten mekon, joka kestää aikaa. Simppeli leikkaus puolustelee paikkaansa sekin.

Veljeni häät ovat vasta kuukausien kuluttua, mutta kaukaa viisas katsastaa talviset alennusmyynnit. Mähän en tähän sakkiin kuulu, koska olen selannut sivustoja luvattoman laiskasti.

Hopen valikoimista löytyi joka tapauksessa tällainen mekko. Mitäs tuumitte, löisittekö roponne likoon Spencer Dressin puolesta? 

Väriä vai ei?

Stylebopin viimeisten kipaleiden joukko on katsastamisen väärtti: voisin valkata juhlatamineen jos toisenkin, jos omaisin tarvetta. Balmainin farmaritkin irtoavat sieltä – no, eivät nyt edukkaasti, mutta normia huokeammalla. Meikäläisen silmät etsiytyivät tavoistaan poiketen varsin värikkään tunikan pariin. Marc by Marc Jabobsin 150 eurolla irtoava luomus kutkuttelee kyllä, mutta kaipa sitä on kolmekymppisen myönnettävä elämänsä realiteetit. Kaappiin jäisi tämäkin, koska se ei ole a) yksivärinen ja b) musta, harmaa taikka valkoinen. (Vaikka voipi olla, että koetan kevään aikana jotakin syvänsinistä...)

Mutta tämän mä kelpuuttaisin alta aikayksikön. Jep, se on Filippa K. Voisin vaikka vannoa, että Tampereen Stockmannilta ei tuota löydy, että kaipa se on Helsinkiin matkattava. Taas sitä tiliä odotellessa... (Mutta onhan tuo nyt hieno, herraisä sentään. Päälle vielä villatakki ja musta nahkarotsi, jalkoihin jotkin rennot saappaat. Vaateintoni on palannut.)

Aivoissa liikkuu...

... ei mikään, kuten Kummelitkin taannoin totesivat. Vietin viimeiset kaksi tuntia verkkovaatekaupoissa, etsiskelin talvitakkia mutta en löytänyt. Hommaa hankaloittaa etenkin se, että en omaa ajatustakaan siitä, millaisen takin tahtoisin - paitsi mustan ja lämpimän. Taidan tyytyä vanhaan villakangaspomppaani, vaikka sitä pitäisi pätkäistä. Helma yltää polven puolimatkaan eikä ole erityisen edustava alta 170-senttisellä. Osaisiko joku teistä vinkata vikkelää korjausompelijaa Tampereen keskustan liepeiltä?

Virtuaalisissa alelaareissa oli muita mielenkiintoisia vaatekipaleita, esimerkiksi Acnen mekko ja Tiger of Swedenin villapaita. Kummatkin loppuunmyytyjä. Se siitä hommasta sitten. Jään odottelemaan kiehtovia kevätvaatteita. En tosin tiedä, onko sellaisia olemassa. Näissä pakkasissa kepeät hepeneet eivät houkuta.

Mutta Muuton Myy houkuttaa. Kotimme kaipaa valoa.

Kuva: Finnish Design Shop

Hätävara vaatteille

Eteisemme on olematon: yksi vaivainen tanko takeille, hattuhylly ja lattialla lojuva keko kenkiä. Kenkäkaappia olen kaivannut kai syntymästäni saakka mutta enpä ole saanut ostetuksi. Jonkin perusversion voisi saada parilla kympillä, siitä saisi muokaten mieleisensä. Kaapissa kölliikin jo rullallinen tammiviilumuovia, siitä voisi leikellä jotakin, vaikka Wunderbaumeja, kuten Dekossa tavataan tehdä, muistaakseni.

Takeillekin tarvitsisimme lisätilaa. Sellainen hoituisi helposti Oma Shopin Saturnus Ball -naulakolla. Kätevä ja pätevä.

Emma Koivussa

Emma-tuoli pönöttää uuden kuosinsa kera kotonamme, yhä yhtenä kipaleena. Toivon, että kissamme teroittaa kyntensä jatkossakin television kuvaputkeen. Raapimapuu olisi totta vie vaihtoehdoista paras, mutta too bad, meillä ei ole sellaista. Ostan heti, kun kerkiän.

Kuten aiemminkin kirjoitin, Emman tuoreet vermeet ovat á la Lauritzon. Kangas kantaa nimeä Koivu.

Kyllä muuten kannattaa kunnostuttaa vanhoja huonekaluja. Eipä löydy tämmöistä muualta, vaikka se ei meikäläiselle mikään itseisarvo olekaan. Tarkoitan vain, että samalla mitalla miellyttävää saa hakea perushuonekaluputiikeista.

Makuuhuone-ehostuskin etenee. Tilasin AnnaO:n päiväpeitteen. Kopioin tuon linkin takaa löytyvän tilan. I'll keep you posted.

Yhdet Dieselit, äkisti kiitos

Mulla ei ole farkkuja, siis sellaisia, joita voisin kelvollisin mielin käyttää. Mieheni harmaat Cheap Mondayt ovat ainoat, nekin isot. Ja harmaat. Tahdon mustat, sinisetkin. Jos pakotatte valitsemaan vain toiset, otan siniset, jotkin kulahtaneet ja keväiset.

Tiedän, olen farkkulakossa mutta syön sanani heti, kun löydän läpeensä passelit byysat. Dieselillähän niitä piisaa, alessakin.

Mustat Rohnyt maksavat verkkokaupassa vain 72 euroa.

Tuoreempaan mallistoon kuuluvat varmarit ovat hivenen hintavampia. Lowkyt maksavat 120 egeä.

Maticit (tällä kummallisella mutta silti kiehtovalla pesulla) maksavat 290 euroa. Esa, onko teillä tämmöisiä?!?

En muuten tiedä, mikä tuossa pesussa miellyttää. Miltei kaikki farkkuni ovat joko mustia tai tummansinisiä. Ehkä juuri se vaihtelu. Jos kaupat olisivat huomenna auki, läksisin kartsalle.

Varpaani vaipuivat koomaan

En omista kuin yhdet vuorilliset talvikengät, jotka eivät passanneet tämänpäiväiseen mustanpuhuvaan pukeutumiseeni. Siksipä sujautin koipiini Biancon mustat saapikkaat ja villasukat - tietysti. Virhe.

Varpaani ovat kilometrin kalppimisen jäljiltä jäässä, ikiroudassa. Ovat olleet jo toista tuntia, prkl. Siispä otin ja tilasin ne Uggit, maapallon toiselta laidalta alta satasella. Paree jatkua pakkasten.

Haapaniemen ympärille...

... rakentuu yksi nurkkaus makuuhuoneestamme, siis se, jota lapsemme saa, kunhan oppii puhumaan, nimittää omakseen.

Tilasin Klaus Haapaniemen metri kertaa metri -kokoisen seinätarran jo vuosi sitten Domesticista, mutta tuollapa se odottelee yhä, kaapin päällä. Eipä enää pitkään, läiskäisen sen valkoiselle seinälle tiistaina, jos jättäydyn kotosalle enkä taivalla työmaalle. Vapaan kirjoittajan vapaus, sehän se on.

Saapa nähdä, mitä muuta tuo tarra saa ympäristöönsä. Siellä samaisen kaapin päällä odottelee myös pinkki matto, mutta sepä ei passaa tarraan, ei. Kahtellaan.

Emma-tuolimmekin on valmis uusine verhoiluineen. Se pääsee kotiin ensi viikolla, ja voinette uskoa, että näette siitä kuvan pari... Se Huuto.netistä hankkimani sohva sen sijaan matkaa samaisen verhoilijan pakeille. Osaisiko joku vinkata jotakin mustaa kissan- ja koirankestävää kangasta, ihan yksiväristä? Eikä semmoista, joka maksaa kymmeniä euroja metriltä.

Myssy - ja värillinen sellainen

Vuosi vaihtui pienen lammen rannalla, keskellä metsää. Muodikkuus oli kaikesta kaukana, sielläpä hiippailimme, villasukat jaloissamme. Ja pipot päässä.

Turkoosi myssy päätyi oikean omistajansa hoteisiin. H tykkäsi siitä, ja mä taas tykkäsin siitä, että H tykkäsi siitä. Omakin piponi valmistui alkuviikosta. Se on violetti! En valinnut lankaa itse, jätin tehtävän H:lle, ja hyvinhän tuo valinnassaan onnistui.

Matkaan vielä tänäänkin maalle. Pyöröpuikoilla on taas pipo, kutakuinkin samanlainen kuin tämä, mutta pienempi versio. Seuraavaksi koetan kämmekkäitä, vaikka peukalolevikkeiden tekeminen pelottaa jo ennalta.